tiistai 16. heinäkuuta 2013

bloggaushiljaisuus katkeaa...

En ole paljoa ehtinyt bloggailla viime kuukausien aikana. Eikä ompelutöitäkään ole valmistunut toivottua määrää. Intoa olisi, mutta ei mahdollisuuksia. Aina muka tärkeämpääkin tekemistä tai en vain viitsi ommella yhtä saumaa nyt ja toisen tunnin päästä tms. Kai nuo lapset antaisi mun ommella sen yhden sauman joskus ja toisen tuolloin. Itse en vain jaksa sellaista.

Ylläripussi Savaway
Facebook ryhmän perjantai-iltaisen kimppaompelun ylläripussista paljastui ihanaa IKASYRin kirahvi luomujerseytä. Savawayn tarkoitus on ommella perjantai-iltana klo 21-23. Tuossa ajassa pitää leikata kankaat ja ommella vaate. Sen jälkeen valmis tai keskeneräinen vaate kuvataan ja julkaistaan ryhmän kuvakansioissa. Tämä ompelukerta oli joskus kauan sitten... En vain saanut loppuun tehtyä samana iltana ja homma jäi...

Olisin toisaalta voinut kokeilla kirahvikankaasta jotain itselleni, niin hyvän kokoinen pala oli. Päätin kuitenkin ottaa varman päälle ja leikkasin kummallekin lapselle t-paidat. Kaavoina käytin tytölle Mint (OB 4/12) ja pojalle muokkasin saman Ottobre-lehden pitkähihaisesta kaavasta lyhythihaisen. Vastoinkäymiset alkoivat jo kaavan kanssa, koska pojalle olisin tahtonut tehdä Young desingner's kaavalla, mutta se oli kadoksissa (löytyi kyllä myöhemmin).

Lähtötilanne, muutama erivärinen resori odottaa
 lopullista päätöstäni.
Sain tuhrattua aikaa kankaiden leikkaamiseen. Miksen tajunnut tehdä yhtä paitaa vaan ahnehdin kaksi paitaa? No sain lopulta ommeltua vain olkasaumat sinä iltana, koska väsyneenä luulin ommelleeni väärät kappaleet kiinni toisiinsa ja menin purkamaan ompeleita. Asia harmitti tosi paljon. Seuraavaa ompeluhetkeä sainkin tovin odottaa, mutta paidoista tuli mieleiset kummallekin. Pisarakaulus on ensimmäinen, jonka tein. Hieman ehkä iso, mutta jatkossakin voisin tehdä kummankin paitaan vaikka miehen mielestä se on tyttömäinen... Tytön paitaan voisin tehdä rusetin kaulukseen, niin olisi hänenkin paidassa jokin juju.








Aika monta kuvaa joutuu ottamaan että
saa yhden mallikkaan poseerauskuvan...


Pilkkumekko tyttöselle valmistui varmaan ennen noita paitoja. Kuka enää järjestystä muistaa ;)
Kaavana on Mail Express (muistaakseni OB1/12 tai 3/12). Taskut ovat kivat. Tätä tehdessä saumuri teki aivan kamalaa jälkeä (kuva alla). Kangas reikiintyi sauman vierestä. Ompelin saumat uudelleen ompelukoneella ja terävällä neulalla jälki oli ihan hyvä. Vaihdoin saumuriinkin neulat tämän jälkeen.
Tämä kaava on jotenkin tosi leveä. Tai lapsonen kapea. Hihoja pidensin noin kyynerpäähän asti. Ihan summamutikassa tein pidennyksen.






Näkyyköhän tästä kunnolla tuo huono saumurin jälki? Ompelin uudelleen kaikki saumat ompelukoneella ja nyt saumat ovat siistit eikä kangas rikkoutunut. Saumurin neulat vaihdettu tämän jälkeen.



Hetken malli malttoi istua.



Mekko kestää vauhtia ja vaarallisia tilanteita :)


Nyt mulla on työn alla perus t-paitoja ja mekko, mutta milloin lie saan ne valmiiksi. Kaverilta lainassa oleva saumuri ei tee tarpeeksi kireää ommelta. En tajua miten se ommel taas pääsi löystymään kun se oli jo välillä hyvä. Siskon tytöntytöllekin olisi monta vaatetta tehtävä, kun lupasin, mutta vähemmän on aikaa ommella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kovasti ilahdun, jos jätät käynnistäsi sanasen :)